keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Liittyisinkö TDWI Finlandiin?

The Data Warehouse Institute Finland on Suomessa toimiva tietovarastoinnin ja business Intelligence –alueiden yhdistys, joka kuuluu maailmanlaajuiseen The Data Warehousing Institute (TDWI) yhteisöön. TDWI:n palvelut, jäsenille postitettavat julkaisut ja verkkosivustot ovat jäsenten käytettävissä.

Suomen osasto järjestää mielenkiintoisia esitelmä- ja keskustelutilaisuuksia. Kannattaa käydä kotisivuilla
http://www.dw-institute.fi ajoittain tutkimassa mitä on tulossa.

Olen kuulunut hallitukseen muutaman vuoden ja tuntuu, että toiminta on muuttunut aktiivisemmaksi viime aikoina. Puheenjohtajamme Petri Hakanen (Affecto) on vaivoja säästämättä neuvotellut maailmanluokan puhujia tilaisuuksiimme ja on muutenkin kehittänyt toimintaa, mm. Linkedinissä, jossa jo iso joukko kiinnostuneita seuraa keskustelua. Hallituksessa ideoimme jäsentilaisuuksia ja muita etuja jäsenille.

Kannattaa liittyä, liittymismaksulla saat hyviä jäsenetuja ja samalla edistät jaloa tietovarastoinnin aatetta. Käy kotisivuilla tutustumassa!

maanantai 20. syyskuuta 2010

Yksi puhuu aidasta, toinen aidanseipäästä

Olin viime viikolla taas asiakkalla mallintamassa tietovarastoa. On palkitsevaa huomata, miten mallintaminen auttaa selkiyttämään ihmisten kommunikointia. Kuten otsikko vihjaa, ihmiset puhuvat todella usein epäselvillä käsitteillä. Voit itse miettiä, hyvä lukijani, mitä tarkoitat käsitteellä ”juna”. Onko se tiettyyn aikaan lähtevä vuoro, tietty välimatka vai enemmänkin tietty veturi vaunuineen? Monia mielikuvia syntyy, mutta BI- ja arkkitehtuuriratkaisut edellyttävät yhteisiä, tarkkoja määritelmiä.

Tietojen mallinnuksessa eli käsiteanalyysissä käsitteet määritellään yhdessä ja kirjataan ylös. Käsitteiden määrittely on välttämätöntä tietovaraston tai informaatioarkkitehtuurin suunnittelun yhteydessä, miten muuten voit yhdistellä ja analysoida tietoja. Määrittely auttaa epäsuorasti myös itse liiketoimintaa, ei kulu niin paljon aikaa hukkaan väärinymmärryksissä ja aita-aidanseiväs-väittelyissä.

torstai 16. syyskuuta 2010

Ostetaan tietovarasto!

Monet valmisohjelma- ja ERP-toimittajat tarjoavat nykyään tietovarastotyyppistä ratkaisua järjestelmänsä kylkeen. Yleensä kyseessä on maksullinen lisäosa. Tähän rajattuun tietovarastoon ladataan sitten tietoja itse tietojärjestelmästä ja tarjolla on erilaisia raportteja.
Ratkaisu tähtää siihen, että käyttäjä pääsee helpommin kiinni tietojäjrestelmän tietoihin. Yleisestihän valitetaan että ”tiedot saa kyllä sisään mutta mitään ei saa ulos”. Tähän asiaan saadaan siis helpotusta.

Isommissa organisaatiossa tilanne on kuitenkin monimutkaisempi. Useimmiten on monta hankittua sovellusta – eri toimittajilta. Hankitaanko silloin monta pikkutietovarastoa? Ongelmana on, että tietojen siiloutumisen ongelma ei ratkea. Tiedot ovat edelleen hajallaan pienoistietovarastoissa. Asiakastietojen integrointi ei helpotu ja kustannustietoja yhdistellään toimintalukuihin edelleen Excelissä.

Oman, erillisen tietovaraston rakentaminen saattaa arveluttaa. Asiaa kannattaa lähestyä arkkitehtuurinäkökulmasta: minkälainen tietovarastoarkkitehtuuri palvelisi parhaiten liiketoimintaa lähiaikoina ja toimisi kestävänä "DW-infrana" myös lähivuosina.

perjantai 10. syyskuuta 2010

Tarvitaanko tietojen mallintamista?

Sybasen konsultti Markku sanoo yhtiön Newsletterissä: "Business Intelligence -projektin ensimmäisen vaiheen olisi ehdottomasti oltava tiedon mallintaminen."

Viisasta puhetta! Kävimme pienen sähköpostikeskustelun vielä, jossa totesimme, että tietojen mallintamista pitäisi opettaa jo amk- ja korkeakouluopetuksessa. Miten lienee asian laita?

Itse olen parhaillaan tekemässä mallinnuksia liiketoiminnan henkilöiden kanssa usealla asiakkaalla, mm. vakuutusyhtiössä ja telealueen yhtiössä. Todella mielenkiintoista olla mukana prosessissa, jossa liiketoimintaosaajien tietämystä pelkistetään käsitemalleihin!

Yritän viedä mallintamisasiaa eteenpäin myös paneelissa, jolla on ytimekäs otsikko "Tarvitaanko informaatioarkkitehtuuria ja datamallinnusta enää mihinkään?" Se pidetään KAOS - arkkitehtuuriyhteisön Informaatioarkkitehtuuri -iltamassa 6.10. ks. KAOS kotisivut

Palaan aiheeseen tilaisuuden jälkeen.

Tässä vielä mielenkiintoinen kirjoitus mallintamisen tärkeydestä sovelluskehityksessä: Data Modelling - Why it is important

torstai 9. syyskuuta 2010

Tietovarastoidako vai eikö tietovarastoida?

Tässä konsultin työssä pääsee tutustumaan moniin yrityksiin ja muihin organisaatioihin. On mielenkiintoista seurata miten suhtautuminen tietovarastointiin on muuttunut vuosien saatossa.

Useimmat suuremmat yritykset ja julkishallinnon organisaatiot ovat rakentaneet tietojen analysointia, raportointia, tilastointia yms. varten jonkinlaisia ratkaisuja. ERP-toimittajat ja vähän pienempienkin softien tekijät ovat tehneet omia paikallisia tietovarasto- tai raportointiratkaisujaan – osana liiketoimintaa eli maksua vastaan.

Kaikissa näissä tahtoo olla se sama ongelma: ne eivät ratkaise tietojen siiloutumisen ongelmaa. Tiedot ovat helpommin saatavissa, mutta esim. asiakastietojen tai vaikka myyntitietojen yhdistäminen eri järjestelmistä on vaikeaa. Excel saa kyytiä!

Suuntaus on kohti keskitetympiä, yhteiskäyttöisiä tietovarastoja, joiden lataamisessa integrointi tapahtuu automatisoidusti (Excel säästetään fiksumpiin hommiin). Arkkitehtuurimielessä puhutaan EDW:stä (Enterprise Data Warehouse). Tällainen tietovarasto on oma erillinen tietokanta, johon tuodaan ja integroidaan tietoja eri lähteistä. Vihdoinkin saadaan asiakkaan kokonaiskuva.

Jotta EDW-arkkitehtuurin mukainen tietovarasto onnistuisi, on organisaation oltava riittävän kypsä, ts. on oltava ymmärrystä sekä liikkeenjohdon että IT:n puolella. Usein tällainen oivaltamisen taso on syntynyt tuskaisesti, kantapään kautta, rakentamalla ensin erillisratkaisuja ja huomaamalla, että ei saadakaan vastauksia liiketoiminnan alati kasvaviin tietotarpeisiin.

Jos tavoite on pitkäjänteinen tietojen hallinta vastaus otsikkoon on ”tietovarastoida keskitetysti”. Ehkä kaikkea ei tarvitse oppia vaikeinta tietä, tietoa voi myös hankkia muiden kokemuksista ja kouluttautumalla.

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Onks tietoo

Mistä moinen blogin nimi?

Nimi viittaa - vähän huumorilla tietysti - siihen, että tietoahan on, tietojärjestelmien uumeissa tietokannoissa. Ongelma siis ei ole itse tietojen puute, vaan ensinnäkin se, että noita tietoja ei tahdo saada ulosa päätöksen teon tueksi, raportteihin ja analyyseihin. Yhdenlaista tietoa puolestaan on liian vähän, nimittäin tietoa tiedosta. Siis ymmärrystä ja kokonaiskuvaa siitä, mitä tietoja missäkin järjestelmässä on ja mitä tiedot tarkoittavat. Kun oikein ongelmia valittamaan päästiin, niin vielä kolmanneksi voi sanoa että tietoa on, mutta se onkin joskus väärin. Toisin sanottuna laatu on huonoa.

Mitä näille ongelmille sitten voi tehdä vai voiko mitään? Kokemukseni perusteella väitän, että on paljonkin tehtävissä. No hankitaanko uusia välineitä, esim. BI-työkaluja? Voi auttaa hieman, mutta emmehän hanki ensin työkaluja omakotityömaallekaan vaan panostamme suunnitteluun. Työkalujen sijaan kannattaa siis panostaa menetelmiin (don´t get me wrong - kyllä työkalujakin tarvitaan (ja ne ovat yleensä pirullisen mielenkiintoisia), mutta ne eivät yksin ratkaise ongelmia).

Mitä ne menetelmät oikein ovat?

Tiedonhallinnan toimivia menetelmiä ovat mm. tietoarkkitehtuurin määrittely, tietojen mallintaminen ja tietovaraston suunnitelu sekä laatuanalyysit. Menetelmät perustuvat johdon kanssa laadittuun strategiaan.

Menetelmien käyttö vaatii tietoa ja osaamista, joita puolestaan saa kirjoista ja netistä sekä kouluttautumalla ja tekemällä. Koulutuksen kautta voi säästää paljon aikaa ja rahaa, kun ei tarvitse itse käydä kaikkien ojien ja sudenkuoppien kautta.

Näistä asioista aion kirjoitella tässä blogissa ja siten tietoa tarjoamalla ehkä vähän auttaa kysymykseen "onks tietoo" vastaamista.